Vapaaehtoisuus

Miksi vapaaehtoiseksi?

Rytmikorjaamo on pääosin vapaaehtoisten voimin toimiva elävän musiikin areena. Toiminnasta vastaava Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on elävöittää ja ylläpitää Etelä-Pohjanmaan kulttuuritarjontaa. Vapaaehtoiset mahdollistavat Seinäjoelle yhden Suomen suurimmista klubeista.

Vapaaehtoisemme ovat Rytmikorjaamon selkäranka, joka kannattelee Etelä-Pohjanmaan klubiskeneä ja pitää sen monipuolisena vuodesta toiseen. Yhdistyksen tärkein polttoaine on palava intohimo musiikkia ja kulttuuria kohtaan. Toivotamme uudet vapaaehtoiset aina tervetulleiksi Rytmis-perheeseemme.

Ammattitaitoa, virikkeitä ja uusia ystäviä

Vapaaehtoisporukka on täynnä upeita ihmisiä, joiden kanssa tulee helposti toimeen. Rytmikseltä ovat useat vapaaehtoiset löytäneet uusia ystäviä, kaveriporukoita ja jopa parisuhteita. Vapaaehtoisuudesta on voinut tulla elämäntapa tai säännöllinen harrastus. Rytmikorjaamo on erilainen tapa viettää viikonloppuja ja saada mieleistä tekemistä.

Rytmikorjaamon eri pisteillä ja koulutuksien myötä on mahdollisuus myös oppia uusia taitoja ja tukea ammatillista kehittymistä. Tarjoamme vapaaehtoisille myös esimerkiksi anniskelupassi-, järjestyksenvalvonta- ja hygieniakoulutuksia. Rytmikorjaamon vapaaehtoisena sinulla on myös loistava mahdollisuus olla mukana talon sekä sen toiminnan kehittämisessä.

Illan henkilökuntaa

 

Vapaaehtoisuus Rytmiksellä, miksi ja mitä siitä saa?

Vapaaehtoisena pääset kurkistamaan klubin esiripun taakse ja osallistut Rytmikorjaamon toimintaan kulisseissa. Vapaaehtoisemme saavat oman kiinnostuksensa mukaan valita pisteensä ja vuoronsa. Eli saat itse päättää käytkö kerran viikossa vai kerran vuodessa. Ilmoittautumalla vapaaehtoisvuoroon Rytmikorjaamo kuitenkin laskee varaasi, joten käytäthän varaamasi vuoron!

Rytmikorjaamon vapaaehtoisten edut:

  1. Rytmikorjaamohuppari kuudennen kerran jälkeen, huppari toimii myös vapaaehtoisten erottuvana vaatteena klubi-illoissa.
  2. Lämmin maksuton ruoka aina ennen vuoroa.
  3. Vapaaehtoiskortti, jolla saa etuja mm. Rytmikorjaamolla, Seinäjoen alueen valituissa ravintoloissa ja sisäänpääsyn keikoille. Kortin voi lunastaa sen jälkeen, kun olet ilmoittautunut yhden kauden sisällä kuuteen vuoroon.
  4. Kevät- ja talvikaronkka, monia muita hauskoja aktiviteetteja ja iltoja mukavassa porukassa.
  5. Mahdollisuus vaikuttaa Rytmikorjaamon toimintaan
  6. Mukava vertaisporukka, joka tukee ja auttaa niin Rytmiksellä, kuin sen ulkopuolellakin.
  7. Ainutlaatuista kokemusta ja koulutuksia, josta on varmasti apua jatkopolulla.

Olen kiinnostunut, miten toimin?

Ota yhteyttä vapaaehtoisvastaavaamme sähköpostilla:

talkoo@selmu.fi

Sovitaan sinulle tutustumiskäynti Rytmikselle ja kerromme lisää toiminnastamme sekä tehtävistä paikan päällä. Saat myös sähköpostiisi ilmoittautumisen yhteydessä tietopaketin ja oppaan vapaaehtoistoiminnan aloittamiseksi. Nähdään klubilla!

Rytmikorjaamon toiminnasta vastaa Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry, tutustu lisää osoitteessa www.selmu.fi.

 

Millaisia hommia Rytmikorjaamolla tehdään?

Rytmikorjaamon vapaaehtoisena voivat olla kaikki 15 vuotta täyttäneet. Kaikkiin tehtäviin opastetaan ja järjestämme myös koulutuspäiviä eri pisteille.

Pisteet:

Lipunmyynti: Ennakkolippujen vastaanottoa ja pääsylippujen rahastusta, lipunmyynnissä pääset näkemään kaikki asiakkaat, jotka illan aikana klubilla käy! Täydellinen asiakaspalvelukokemusta halajavalle.

Järjestyksenvalvonta: Turvallisuuden ylläpitoa ja kulunvalvontaa. Järjestyksenvalvonnassa saat monipuolista tekemistä ja näet keikat aitiopaikoilta! Järjestyksenvalvonta on vain 18-vuotta täyttäneille ja JV-kortin omaaville. JV-kortti on mahdollista suorittaa ilmaiseksi neljää vapaaehtoisvuoroa vastaan.

Narikka: Asiakkaiden takkien asettamista narikkaan ja sieltä heille takaisin. Narikassa ilta hujahtaa nopeasti ja antaa tärkeää asiakaspalvelukokemusta. Narikka sisältyy lipun hintaan Rytmikorjaamolla, joten siksi tällä pisteellä ei käsitellä rahaa. Ehkä mahdollisuus tippeihin kuitenkin on, ken tietää?

Plokkaus: Salin siistiminen ja tuoppien huolto. Plokkaus on enimmäkseen itsenäistä touhaamista salissa ja elät symbioosissa ravintolan puolen ryhmän kanssa.

Ravintola: Alkoholijuomien anniskelu ja myynti, ikäraja 18. Tällä pisteellä et tarvitse aikaisempaa kokemusta baarin takana olemisesta tai anniskelupassia. Olet myös aitiopaikalla näkemässä esitykset ja pääset juttelemaan asiakkaiden kanssa illan aikana. Anniskelupassi on mahdollista suorittaa ilmaiseksi neljää vapaaehtoisvuoroa vastaan.

Kioski: Kioskituotteiden myynti ikärajattomissa tapahtumissa. Tämä tehtävä sopii erityisesti alaikäisille talkootyöntekijöillemme ja onkin loistava kanava työelämään tutustumiseen. Kioskilla on aina mukana myös ravintolapisteen vastaava, joka toimii tukena koko illan ajan.

Catering: Artistien ruoasta ja juomasta huolehtiminen. Cateringissä pääset muonittamaan illan artistit ja tekemään ruuan vapaaehtoisille. Catering-porukka tulee hieman aikaisemmin vuoroon, joten aikaa jää keikan näkemiseen reilusti! Tässä tehtävässä kiinnostus ruuanlaittoa ja itsenäistä toimimista kohtaan on eduksi.

Stagehand: Soitinten ja tekniikan roudaus, valmistelu lavalle ja sieltä pois. Olet osana rautaista tiimiä, joka huolehtii koko keikan tekniikasta sekä lavan setupin rakentamisesta. Stagehandina kerrytät varmasti yleiskuntoa ja tietotaitoa lavatekniikasta.

Valokuvaus: Oletko kiinnostunut valokuvaamisesta, mutta portfoliosi on kovin tyhjillään? Rytmikorjaamolla pääsee myös kuvaamaan keikkoja ja parhaat kuvat julkaistaan Rytmikorjaamon somekanavissa. Apunasi on osaava valokuvausvastaava, eikä kokemusta tarvitse! Kameratarvikkeita voi myös lainata talosta, ota siinä tapauksessa yhteyttä vapaaehtoisvastaavaan.

DJ: DJ:nä toimiminen klubi-illoissa. Pääset vastaamaan iltojen väliaikojen viihtyvyydestä ja soittamaan musiikkia ennen keikkaa. Tähän tehtävään opastetaan erikseen, eli jos olet kiinnostunut DJ:nä toimimisesta, ota ihmeessä yhteyttä vapaaehtoisvastaavaan!