Archive for May, 2011
Club Louhimo jää paussille, mutta vielä on kesää jäljellä
Viime viikolla jo kerroimme, että Club Louhimon kauden päätöstä juhlitaan kahtena päivänä. Illat ovat osa Louhimon Maailmaan mahtuu -nuorisoviikkoa 17.-20.5. Juhlaviikon tavoitteena on syöksyä kohti suvaitsevaisuutta, ylittää kulttuurirajoja ja rikkoa ennakkoluuloja. Louhimo on mukana osoittamassa, että myös Seinäjoen nuorisokenttä on monikulttuurisen ja avarakatseisen Suomen puolella rasismia ja syrjintää vastaan.
Tänään eli tiistaina ja keskiviikkona estradilla ovat [...]
Loppukevään lystilista
Kolmas kerta on jo perinne, joten aloitetaan taas Nurmo-aiheisilla uutisilla. Rockmusiikin ystäviä hemmotellaan lauantaina Rytmikorjaamolla, kun ensimmäistä kertaa käyntiin polkaistaan High Before Festival. Luvassa on viidellä bändillä maustettu koko kansan rockmusiikkitapahtuma, jonka tavoitteena on kerätä maakunnan alueelta yhteen samanhenkisiä, paukkeesta ja jyskeestä nauttivia kuulijoita. Tarjolla on rokkia aina vanhan liiton meiningistä raskaaseen melodiseen metalliin ja [...]
Rytmifestivaali is back!
Nurmon voittoputki jatkuu. Viime viikonloppuna Nurmosta kotoisin oleva Stellan laulaja Marja kävi valloittamassa Rytmiksen asiakkaiden sydämet, tänään Club Louhimossa Carnalationin laulaja tekee saman. Jos Carnalation ei herkistä kyyneliin, saa se ainakin hien valumaan. Provinssissa vuonna 2008 perustettu grindcore/death metal -orkesteri ei liene kenellekään paikalliselle nevöhööd-tapaus, sen verran meteliä on bändi itsestään pitänyt. Carnalation on tulevana [...]